70 vuotta sitten elettiin jatkosodan päiviä. Sotien aikana tanssiminen oli kotirintamalla kielletty. Tanssi on aina ollut osa nuoruutta. Silloilla, ladoissa sekä muissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa kokoonnuttiin salaa tanssimaan. Sodan kauhuja yritettiin edes hetkeksi unohtaa. Jos poliisi sai vihiä asiasta, tanssit lopetettiin välittömästi.
Nuoriso levitti tietoa tansseista suusanallisesti. Erään kerran jatkosodan aikana Voikkaan Mattilassa piti olla tanssit. Koska pitopaikaksi kaavailtu lato oli pieni ja sen lattia huono, väki siirtyi Multahoviin Kymi-yhtiön isoon latoon.
Utin kyläpoliisin johtama kahdeksan kyläpoliisin joukko tuli paikalle. Gramafoni rikottiin ja sen omistajat pahoinpideltiin. Naiset komennettiin riviin toiselle puolelle tietä ja miehet toiselle puolelle tietä. Naisia seisotettiin kaksi tuntia ja miehiä kolme tuntia ennen kuin heidät päästettiin kotiin. Tanssijoita uhkailtiin sakoilla ja nimien julkaisulla Kouvolan Sanomissa. Lehti julkaisi kuitenkin vain pienen ilmoituksen salatansseista ja niiden keskeyttämisestä. (lähde:Saarento-Jokelan kyläkirja).

Kun rauhan aika koitti, rakennettiin uusia tanssipaikkoja kovalla vauhdilla. Väliväylän varrella oli monta tanssipaikkaa esim. Hyppälän lava Utissa, Tirvan ja Kannuskosken lavat sekä Luumäen Risulahti. Ketterät tukkilaiset tanssivat mielellään. "Muistatkos kuinka tytöt me ennen, hurmattiin polkalla vaan".
Höyryhinaaja-Immola pysähtyi joskus järvelle ja laivaväki kävi pari tuntia pyörähtelemässä ennen kuin matka jatkui.

Lavoilla Uttia lukuun ottamatta tanssitaan edelleen. Niillä on teatteria, senjorien päivätansseja ja muutakin ohjelmaa järjestetään.

19.7.2014 klo 16.00-20.00 Risulahden lavalla oli Suvisäpinät. Lukuisa joukko paikallisia yhdistyksiä esitteli toimintaansa. Lapsille oli paljon ohjelmaa; seikkailurata,  erilaisia tehtäväratoja, touhupaikka ja poniajelua. Kaikenikäisille oli karaokelaulua, mölkkykisaa ym. ym.

Väliväylän uittojen kuvanäyttely oli mukana herättelemässä mieliin muistoja ja tarinoita. Tässä yksi muisto ajasta, jolloin ei ollut pankkitilejä eikä -kortteja.
"Tukkilainen HK piti kaikki rahansa aina mukanaan. Hän oli ketterä liikkumaan puiden päällä ja menestystä oli tullut myös tukkilaiskisoissa. Kerran hän kuitenkin luiskahti veteen ja rahat kastuivat. Kertoja kuvaili, miten isoja seteleitä oli kuivamassa Lakkalan uittotalon pitkällä pöydällä."

 

Edelleen Kannuskoskella kosket kohisevat ja mylly jauhaa. Vesistö halkoo kylää kapeikkoina, järvinä ja virtoina.

 

Kannuskosken kuohuja; Mankin patorännin pituus oli aikoinaan 40 metriä 

 

Ruokokoski, jossa uittoränni oli aikoinaan 72 metriä

 

Väliväylän uitto työllisti uiton viimeisinä vuosina vv. 1952-1964 yhdessä vuorossa työskenneltäessä 18 henkilöä ja kahta vuoroa tehtäessä 32 henkilöä. Koko kylä opettajaa ja räätäliä myöten oli mukana uittotyössä. Mukava oli kokea, että uittoa muisteltiin myös koko kylän voimin. Kannuskosken seuratalolle tuli helteisestä säästä huolimatta noin 100 henkilöä 13.7.2014 muistelemaan Väliväylän uittoja.

 

 

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Timo Joukanen toivotti väen tervetulleeksi. Laulettiin Kymenlaakson laulu ja dia-esityksen myötä heräteltiin muistoja ja keskustelua. Uittoasiantuntijat vasemmalta Teuvo Nikunen, Martta Lakka, Viljam Punkkinen, Matti Saarilaakso, Olavi Sorsa, Erkki Venäläinen ja Timo Rauhala kertoilivat kukin työhistoriaansa ja ajankuvia. Tukkilaiskisat, röllit, pimpsariajat, uittotyön vaaranpaikat ja monet, monet muistot palasivat mieliin. Yleisö eli mukana ja tuli mukaan keskusteluun. Alli Backas oli tullut paikalle Liljendalista saakka.

 

Loppulauluna oli Karjalaisten laulu: Lauluna sen kosket kuohuu, järven aallot loiskuaa. Säveleitä salo huokuu, ikihongat humajaa.

 

Vielä on otva paikoillaan...... Kuvat: Hilkka Mattila

 

 

 

 

 

 

 

 

Kannuskosken kylä sijaitsee kahden kunnan alueella. Virallisesti vain Luumäen puolella oleva osa on Kannuskoskea ja Kouvolan puolella oleva osa Sorsalaa. Kuntien sekä  maakuntien Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson raja kulkee järvessä, tämä puoli on Luumäkeä ja vastaranta Kouvolaa. Kylä on kuitenkin toiminnallisesti yhtenäinen.

                          Kylämaisemaa ilmasta käsin Kuva: Kannuskosken marttojen kokoelmat

Jo 1900-luvun alussa kylässä oli reippaita henkilöitä, jotka avustivat kotkalaista Etelä-Suomi-lehteä. Tässä muutamia uutisia:

Haapapuut käyvät hyvin kaupaksi nykyään Valkealassa Kannuskosken tehtailla, koska kymmeniä hevosia vetelee niitä joka päivä niin sanotun tehtaan varastotarhaan, minne niitä jo onkin kasautunut monen monia suuria läjiä. Tarkoitus lienee noista puista ruveta valmistamaan pahvia, jonninmoista tavaraa tätä ennen on tehty ainoastaan kuusista sanotussa tehtaassa (9.4.1903)

Puolukkalaatikot valmistuttaa haapapuusta Valkealassa Kannuskosken tehtaan insinöörinrouva C Colliander, joka sanottuja marjalajeja välittää suuret määrät Saksaan, missä mainitut marjat käyvät erittäin hyvin kaupaksi sanotunlaisissa laatikoissa, mitkä eivät muuta marjojen maksua. (22.8.1903)

Kotkan sahoja kohti oli matkalla tämän kuun 13 päivänä Valkealassa Kannuskosken tehtaan uittamon (tukkirännin) kautta kulkemassa kaksi oikein vanhan kansan sahapölkkyä, koskapa eivät sopineet kulkemaan veden varassa tuon uittamon läpi, vaan ne piti suuren miesvoiman avustamana vetää alas. Harvoin enää moisia puita saa nähdä.

Sähkövaloa ruvetaan hankkimaan Valkealan Kannuskosken tehtaalle. Siihen tarvittavia alustavia laitoksia on ryhdytty jo valmistelemaan (6.2.1904)

Ensimmäinen sähkölamppu loisteli Kannuskosken tehtaalla Valkealassa tämän kuun 13 päivän illalla ja seuraavana yönä valaisten puuhiomorakennuksen toista kerrosta (18.2.1904)

Hioketehtaalla uusittiin vesiturbiinien ränni ja tämä osa tehdasta seisoi. Ränni uusittiin perusteellisesti ja työtä tehtiin yötä päivää kaarilamppujen valossa. Tehtaan työläiset olivat työllistettyjä tehtaan maatilan töissä. Uusi ränni vuoti uutena ja sitä tilkittiin ulkoa päin. Tehtaalla otettiin myös käyttöön kuorintakentän vanhat kuoret polttoon. (7.9.1905)

Omituinen vahinko sattui tämän kuun 16 päivän iltana Valkealan Kannuskosken tehtaalla työmies Vihtori Lakalle, kun hän silloin pidetystä tilistä saatuaan rahoja noin 400 markkaa papereissa, pani ne pahvien väliin eväskoppaansa, jonka antoi kuuron sisarensa kotiin vietäväksi, missä äitinsä, rahoista mitään aavistamatta, viskasi tavan mukaan tahrautuneet pahvit hellanuuniin palamaan ja siten joutuivat rahatkin liekkien uhriksi (23.6.1906)

Paksuja sahapölkkyjä on tullut tänä kesänä pienempien puiden ohella Valkealan vesireittiä Kannuskosken uittamon kautta, koska niitä töin tuskin on saatu melkoisen avarasta uittosuppilosta läpi mahtumaan. Nuo aarnipetäjät ovat kasvaneet Raja-Karjalan kankailla, josta ne ovat johdetut Saimaan vesistön kautta ja Lappeella olevan Rovontaipaleen ylitse sanottuun vesireittiin solumaan edelleen Kotkan sahoja kohti (2.4.1906)

Lähde: Timo Lehmusen masinistikirje 6/2013

Ruokokosken toinen tehdas Kuva: Kannuskosken marttojen kokoelmat

Vielä on puomi paikoillaan.
Koskessa voimaa on.
Keksi vain joutaa uinumaan
kupeella kallion.
Niin hiljaa, niin hiljaa
menneeseen muistot vie.

Ulkona satoi ja tuuli, mutta sään koleus ei haitannut, kun yli 100 henkilöä löysi istuinpaikkansa Valkealan KaarnaSydän SisustusKahvilassa 17.6.2014.

Saarento-Jokelan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Rinne toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Aikaisempi uittojen muisteluaika ja valokuvanäyttely palasivat mieliin Anja Talo-Lehdon kronikan avulla. Kyläyhdistys on tehnyt hyvää perinteidenkeruutyötä ennenkin.

Hilkka Mattila esitteli 13 kuvan avulla Väliväylää ja Timo Lehmunen kertoi uittokaluston teknisiä yksityiskohtia.
Yleisö oli lähekkäin kuin tukit ruuhka-aikana Käyrälammessa ja tunnelmaa oli, kun Ari Klem tulkitsi upeasti monta kaunista laulua kuten Viimeinen tukkilainen, Väliaikainen, O sole mio jne..

Kaikki istuivat hiiren hiljaa, kun illan sympaattinen juontaja Sakari Viinikainen johdatteli kysymyksillään Heikki Ikosta, Markku Palmua, Matti Erosta, Hannu Parosta ja Eeva Räisästä muistelemaan uittokesiään Väliväylällä. He kaikki olivat olleet uittojen loppuvuosina kesäharjoittelijoita.

Palkan määrän muodostuminen oli edelleen epäselvä. Pyräslisät, ylityöt ja erilaiset tuntipalkat toivat palkanmaksupäivinä yllätyksiä. Pikkupoikana palkkapäivinä laulamalla markkoja ansainnut Markku Palmu ilahdutti meitä pravurillaan "Mimmi ui vain käsipohjaa". Tosin markka jäi nyt saamatta.

Nuoria poikia ihmetytti monta muutakin asiaa. Telakoinnin jälkeen vanhemmat miehet joskus "unohtuivat" rölliin. Loppusiivouksia ei silloin tehty, vaan kesämuistoja huuhdottiin heti kurkusta alas.

Harjunjoella koettiin myös luonnonihmeitä. Joki virtasi vasta- tai myötävirtaan Kymijoen vesitilanteen mukaan.

Eeva Räisäsen työtila Väinölä-laivassa oli pieni ja ahdas ja työmatka joka aamu eripituinen. Laiva ei liikkunut aikataulun mukaan, vaan työpaikka oli aina eri paikassa. Nuoruus ja mukava työyhteisö antoivat voimia ja intoa Väliväylällä harvinaiseen laivaemännän työhön.

Matti Erosella oli mukanaan kamera, jolla hän otti aikoinaan uittokuvia mm. Tukkien matkassa-kirjan kansikuvat.

Kymenlaakson laulu laulettiin seisten koko porukalla.

Myös Väliväylään sopivat sanat:
"sinun koskesi lainehin ylpein yhä uusia arvoja luo
ja lainehes päivässä kylpein, ne lapsilles leivän suo"

Kahvin ääressä vaihdettiin kuulumisia, katseltiin uittokuvia, tavattiin entisiä ja uusia tuttavia.
Väliväylä ja sen uittoaika on vahva yhdistävä kotiseutumuisto.

Heikki Ikonen, Markku Palmu ja Matti Eronen Sakari Viinikaisen jututettavana.

Kuva: Pekka Voutilainen

 

 

Eeva Räisänen , Hannu Paronen ja Sakari Viinikainen

Kuva: Hilkka Mattila

Matti Erosen kamera Kuva: Pekka Voutilainen

Viimeiset tukit Jokelan sillan alla vuonna 1964

Kuva: Esa Mikkola

                                            Silloin kun ennen uitettiin, koskessa kulki puu.
                                           Miehistä voimaa tarvittiin, auttanut kun ei muu.
                                           Niin hiljaa, niin hiljaa elämä illan toi.
                                           Niin hiljaa, niin hiljaa vain Näkin kantele soi.