sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kiitoksia hyvät ihmiset!

Kuva: Kaarina Teitto
Jaakko Nuppolan fanfaari Jängyn erämiesten majalla aloitti 11.6. uittomuistelujen kesän.

 Aatoksin lämpimin, väylälle käyn takaisin. Koulutien muistan sen ja ystävät  nuoruuden. Ne päivät jäi mieleen muistoineen, kaikkine riemuine, murheineen. Kotiseutua näin muistelen mielelläin. Kuva: Kaarina Teito

Suomen uittoperinneyhdistys ry:n puheenjohtaja Veijo Tidenberg tuli paikalle Kuopiosta. Kuva: Kaarina Teitto

Valkealan Kaarna-Sydän Sisustuskahvila oli tupaten täynnä 20.6. Kuva: Pekka Voutilainen
Kuva: Pekka Voutilainen
Illan juontaja Sakari Viinikainen totesi, että joulu ja juhannus olivat vaihtaneet sääolosuhteissa paikkaa. Tunnelma oli ulkopuolisesta viimasta huolimatta lämmin.
Tunnen syvää kiitollisuutta, kun sain elää nämä tilaisuudet kanssanne.
Tässä on kahden ensimmäisen tilaisuuden kertausta, kolmen viimeisen tilaisuuden kuvasatoon palaan vielä. 
 
Olen avannut kunkin tilaisuuden loppuun kommentointitilan. Laatikko avautuu, kun klikkaa jutun otsikkoa. Kertokaa vaikkapa Väliväylämuistoja, joita on tullut mieleen tai muuta uittoihin liittyvää. Hyvin alkuun päässyttä keskustelua ei malttaisi ihan vielä lopettaa. Väliväylämuistot ovat keräämisen arvoisia.
 
 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vuoden 2014 uittokesän päätöstilaisuus Tirvalla

Tirva oli aikoinaan merkittävä uittopaikkakunta. Sinne oli sijoitettuna Enso-Gutzeitin metsäosaston johto ja 1950-luvulla se oli usein tukkilaiskisojen pitopaikkana. Paikkakunnalta löytyi useita mestaritukkilaisia kuten esim. Toivo Gardemeister.

Vuosi sitten Tirvan nuorisoseura täytti 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi esitettiin kesäteatterissa kotiseutunäytelmä Tirvan Iita. Siinä olivat henkilöinä mukana myös Kiurinvirran työnjohtaja Anna Rautanen ja "kettuneuvos" Toivo Gardemeister ja tukkilaisaikojen muistot.

Tirvan nuorisoseurantalo, Seurala rakennettiin vuonna 1908. Vanhaa kunnioittaen nykyaikaiseksi kunnostettu talo oli todella hieno paikka päättää Väliväylän muisteleminen tältä kesältä.
Seuralan pihalla on kerran kuussa kesätori. Sen asiakkaat ja muut uitoista kiinnostuneet kiertelivät uittokuvatelinettä ja uittomuistot heräsivät.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sovi Vääntäjän avattua tilaisuuden käytiin dia-esityksenä läpi Väliväylän Valkealan puoleinen osuus ja katseltiin Esa Mikkolan uittoaikaisia Tirva-valokuvia.

Terttu Horppu, Markku Hannola ja Reino Kauppila kertoivat omista uittoajoistaan ja asiantuntemusta löytyi salin puolelta tosi paljon. Muisteltiin palkanmaksua, miljoonakahveja, merkittäviä työnjohtajia, laivakippareita ja pieniä havereita joita työssä sattui.

Uittomuistojen kesä 2014 päätettiin Kymenlaakson lauluun.

                   Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sovi Vääntäjä toivottaa väen tervetulleiksi
                Terttu Horppu (oik.), Markku Hannola ja Reino Kauppila kertoilivat uittoajoista
Tirva-laivan kipparin Aaretti Honkasen tytär Airi Toikka vaihtaa kuulumisia Hilkka Mattilan kanssa

Kylähistoriailta Kangasvarren koululla

Kangasvarren koulu on tullut minulle tutuksi viimeisen neljän vuoden aikana. Vuonna 2010 siellä julkaistiin ikimuistoisessa "Ja hinaajat hiljaa ui"-tapahtumassa Kivijärven laivoja koskeva Höyryjen matkassa-kirjani. Silloin lopullisesti tajusin, miten merkittävä Väliväylän uittoreitti oli ja on edelleen väylän varren asukkaille riippumatta siitä, missä he nyt asuvat. Virta vie ja torvi raikuu muistojen väylällä.
Hanhen matkassa-videota katseltiin pari vuotta sitten ja viime vuonna keskityttiin Huopaisen virran uittoihin. Kangasvarren koulu on hyvä paikka kokoontua, tilaa on ja tekniikka on talon puolesta.

Helteisestä säästä huolimatta paikalle tuli yli 80 henkilöä. Ensin katseltiin uittokuvia ja juotiin kahvit. Seppo Purtonen johdatteli haitarimusiikilla uittotunnelmiin "Kaksi vanhaa tukkijätkää, Rantakouvun alla jn...

Kotiseutuneuvos Pekka Siiropää kertoili kansalaissodan ajoista. Pitäjäläiset eivät keskenään vihoitelleet. Olot huononivat, kun vieraspaikkakuntalaisia punaisia tuli paikkakunnalle. Kotkaniemi ryöstettiin ja siellä asui punapäällikkö seuruneineen jonkin aikaa. Kouvolan vankilassa kohtasivat Luumäeltä viedyt "vaaleanpunainen" vartija ja valkoiset vangit. Vangit saivat vartijan saattajakseen kahvireissuille ja yhdessä suunniteltiin pakomatkaa, jota ei kuitenkaan uskallettu toteuttaa. Sodan loppuselvittelyissä vangit takasivat vartijansa hengen.

Väliväylä esiteltiin PowerPoint-esityksen myötä Rutolasta Kannuskoskelle eli Luumäen osuus väylästä kokonaan. Keskustelua virisi jo esityksen aikana. Paikalla oli useita uitoissa mukana olleita henkilöitä.

Haitarimusiikki piristi ja iltaa jatkettiin "tosimuistelemisella".
Annikki Hyytiäinen Kannasvarren nuorisoseurasta jututti uittoveteraaneja Arvo Laaria ja Voitto Pesua. Arvo aloitti uittotyöt 10-vuotiaana ja Voitto 12-vuotiaana. Arvo Laarilla on metsä- ja uittotöistä hyvin vankka asiantuntemus. Hänellä oli myös paljon kerrottavaa sota-aikojen työvelvollisten mukana olosta, siitä miten nuoret perehdytettiin laivatöihin ja kertoili hän myös muutamasta vaaran paikasta.
Voitto Pesu aloitti työt laskemalla puomipuita Huopaisenvirtaan. Varsinainen elämäntyö meni puiden logistiikan parissa. Hän kuljetti autollaan uittojen päätyttyä suuret määrät uppotukkeja sahoille.
Vaaran paikkoja oli useita. Elävästi hän kertoili, miten suuri tukkikuorma levisi hänen päälleen ja viereen sattunut suuri kivi suojasi ja pelasti hengen.
Joensuusta paikalle tullut Rutolasta kotoisin ollut Antero Pasanen muisteli asiantuntevasti ja värikkäästi uittoaikojaan. Myös hänellä oli ollut "tiukka paikka"  tukkeja ylivientilaitokselle tuotaessa.
Immolassa töissä ollut Ilkka Rantala kertoi mukaansa tempaavasti nuoren pojan laivatöistä Ylä-Kivijärvellä.
Yleisö esitti asiantuntevia kysymyksiä ja ilta päätettiin seisten laulettuun Karjalaisten lauluun.
Kiitos Kangasvarren nuorisoseuralle

 Antero Pasanen tukkilaisasussa kertoili muistojaan yhdessä Voitto Pesun ja Arvo Laarin kanssa
 Valokuvanäyttelyn pystytys ja purkaminen sujui jo rutiinilla oik. Kaarina Teitto, Paavo Teitto, Antti Korpela ja Hilkka Mattila

                                     Annikki Hyytiäinen jututtaa Voitto Pesua ja Arvo Laaria