SYKSY SAAPUI JA TUMMENI JO ILTA,
TUKIT LOPPUIVAT VIRRAN RANTAMILTA

Uittojen aikana Väliväylän tukit piti saada Kymijoelle lokakuun alkuun mennessä. Tietysti
syksyn eteneminen ja jäätilanne vaikutti uiton lopettamispäivään.

Kouvolan Sanomat kirjoitti 9.11.1940: " Myöhälle jatkunut syksy on vaikuttanut sen,
että suunniteltu määrä puita on saatu kuljetetuksi Luumäen-Valkelan uittoväylällä ilman
jäävaikeuksia. Viimeiset tukit, ns. "hännät" ovat juuri lipumassa Jyräältä Lappalanjärvelle,
josta ne nopeasti solutetaan varsinaiseen Kymijokeen."

Varsinaisen uiton loputtua miehet tekivät vielä ns.rannankeruun. Karanneet tukit kerättiin
rannoilta "tikkelilitkoihin". Tikkakoukun lyönnissä tukin päähän käytettiin vasaraa tai
muuta vastaavaa lyömäasetta. Se pyrki kuitenkin usein lipsahtamaan kädestä ja tippumaan
järveen. Työnantajan määräys olikin, että lyömäasenna sai käyttää vain jotain toisarvoista
rautapalaa. Se ei miellyttänyt, vaan miesten käsinäppäryys parani, kun sieppasivat
kädestä pudonneen vasaran kiinni ennen sen uppoamista veteen.

Uiton loputtua oli kaluston kunnostusta ja valmistelua talviaikaan. Laivat kiskottiin
pääasiassa käsivinssillä telakalle. Se oli kokopäiväistä, hidasta ja raskasta työtä.
Miehiä vaihdettiin välillä, etteivät veivittäjien voimat kokonaan loppuneet.
Viimeisenä hommana oli talven polttopuiden tekemistä uittotalojen puuvajoihin.





                                            Rannankeruukuvia Tirvalta Kuvat: Esa Mikkola