Puut kulkivat Saimaalla pääosin nipuissa. Väliväylällä tukit uitettiin pyräissä. Puut ympäröitiin  molemmista päistä rei'itetyillä pitkillä tukeilla. Puut kiinnitettiin toisiinsa aluksi näre- ja myöhemmin rautalenkeillä.

Kärenlammen Porakoneniemessä rei'itettiin puomipuita ja tehtiin lenkkejä. Närelenkkiaikana töissä oli 40 miestä. Kun Gutzeitin teknillinen johtaja Nielsen kehitti sähkökäyttöisen kairauskoneen ja siirryttiin rautalenkkeihin, porukka supistui yhteen mieheen.
Puomipuu ei saanut olla paksutyvinen ja sen piti uida hyvin. Keväiset puunvieritysporukat tekivät omat puominsa. Puiden päihin kairattiin rei'ät ja puiden päitä pyöristettiin helpottamaan kulkua. Varsinkin kuivia puita porattaessa piti olla "ruista ranteessa".
Huopaisten virralle tuotiin autokuljetuksena paljon puita ja niille piti saada uittoon omat puominsa.

Naapurini Sepon ensimmäisiin uittotöihin kuului puomipuiden etsiminen ja niiden laskeminen virrasta yksitellen.

Muistaakseni toisena päivänä jouduin ns.puomipojaksi, jonka tehtävänä oli etsiä pyräiden välissä tullut puomi ja ohjailla se kapeaan virran osaan (luikkuun), jotta saatiin alasuuhun aina uusi puomi seuraavaa pyrästä varten.
Tämä yksittäinen puomin junailu johtui siitä, kun autoilla ajettiin virran niskalle paljon puutavaraa, jolloin laivan tuomasta kuormasta eivät puomit riittäneet eikä lisäpuomeja aina ollut saatavilla.

Tästä puomin hoitelusta meinasikin minulle tietämättömänä muodostua lähes painajaismainen homma. Puomi täytyi aina pysäyttää voimakkaaseen virtaan odottamaan alasuussa edellisen pyrään valmistumista. Vaikeus oli siinä, kun puomin alapää ehti sopivan pitkälle, silloin pyräsmestari Toivo Pentti huusi "puomi seis". Kokemattomana oletin, että puomi on saatava heti toppiin. Käsin en jaksanut pysäyttää, eikä otvassa ollut aina sopivassa kohdassa mitään ulokkeita, mihin häntänaurun olisi voinut sitoa.  Puomit olivat hyvin erimittaisia, joten otvassa olleet muutamat piennat eivät läheskään aina osuneet kohdalle. 

Puomia seisotettiin virrassa sen aikaa, kun alasuussa edellinen pyräs valmistui. Silloin Toivo huusi "antaa puomin juosta", jolloin saattelin puomin pään virran alasuuhun saakka ja lähdin taas etsimään seuraavaa puomia.

Tätä vaihetta kesti muutaman päivän. Sen jälkeen saatiin lisää puomeja, jonka jälkeen laivakuorman verran, 7-8 puomia koottiin yhdeksi nipuksi (puomilitkaksi). Litkan kokoamista varten oli rakennettu otvaan sopiva kulmaus, johon puomit taitettiin kaksi kerroin. Kun tarpeellinen määrä puomeja oli koossa, ne sidottiin yhtenäiseksi nipuksi. Se laskettiin Hattukivestä alasuuhun noin 200 metrin matka. Tätä laskua varten täytyi tukkien juoksutus pysäyttää.

Myöhempinä kesinä huomasin, että tästä litkan laskusta muodostui vuorostaan melkoinen koettelemus kokemattomille.


M/s Oskari hinaa tukkinippuja Telataipaleen kanavalla Kuva: Pertti Juvonen 

M/s Eino hinaa pyräitä Tirvan alapuolella Kuva: Esa Mikkola

Puomipuita höyryhinaaja Väinölän perässä Kuva: Eeva Räisäsen kokoelmat