70 vuotta sitten elettiin jatkosodan päiviä. Sotien aikana tanssiminen oli kotirintamalla kielletty. Tanssi on aina ollut osa nuoruutta. Silloilla, ladoissa sekä muissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa kokoonnuttiin salaa tanssimaan. Sodan kauhuja yritettiin edes hetkeksi unohtaa. Jos poliisi sai vihiä asiasta, tanssit lopetettiin välittömästi.
Nuoriso levitti tietoa tansseista suusanallisesti. Erään kerran jatkosodan aikana Voikkaan Mattilassa piti olla tanssit. Koska pitopaikaksi kaavailtu lato oli pieni ja sen lattia huono, väki siirtyi Multahoviin Kymi-yhtiön isoon latoon.
Utin kyläpoliisin johtama kahdeksan kyläpoliisin joukko tuli paikalle. Gramafoni rikottiin ja sen omistajat pahoinpideltiin. Naiset komennettiin riviin toiselle puolelle tietä ja miehet toiselle puolelle tietä. Naisia seisotettiin kaksi tuntia ja miehiä kolme tuntia ennen kuin heidät päästettiin kotiin. Tanssijoita uhkailtiin sakoilla ja nimien julkaisulla Kouvolan Sanomissa. Lehti julkaisi kuitenkin vain pienen ilmoituksen salatansseista ja niiden keskeyttämisestä. (lähde:Saarento-Jokelan kyläkirja).

Kun rauhan aika koitti, rakennettiin uusia tanssipaikkoja kovalla vauhdilla. Väliväylän varrella oli monta tanssipaikkaa esim. Hyppälän lava Utissa, Tirvan ja Kannuskosken lavat sekä Luumäen Risulahti. Ketterät tukkilaiset tanssivat mielellään. "Muistatkos kuinka tytöt me ennen, hurmattiin polkalla vaan".
Höyryhinaaja-Immola pysähtyi joskus järvelle ja laivaväki kävi pari tuntia pyörähtelemässä ennen kuin matka jatkui.

Lavoilla Uttia lukuun ottamatta tanssitaan edelleen. Niillä on teatteria, senjorien päivätansseja ja muutakin ohjelmaa järjestetään.

19.7.2014 klo 16.00-20.00 Risulahden lavalla oli Suvisäpinät. Lukuisa joukko paikallisia yhdistyksiä esitteli toimintaansa. Lapsille oli paljon ohjelmaa; seikkailurata,  erilaisia tehtäväratoja, touhupaikka ja poniajelua. Kaikenikäisille oli karaokelaulua, mölkkykisaa ym. ym.

Väliväylän uittojen kuvanäyttely oli mukana herättelemässä mieliin muistoja ja tarinoita. Tässä yksi muisto ajasta, jolloin ei ollut pankkitilejä eikä -kortteja.
"Tukkilainen HK piti kaikki rahansa aina mukanaan. Hän oli ketterä liikkumaan puiden päällä ja menestystä oli tullut myös tukkilaiskisoissa. Kerran hän kuitenkin luiskahti veteen ja rahat kastuivat. Kertoja kuvaili, miten isoja seteleitä oli kuivamassa Lakkalan uittotalon pitkällä pöydällä."

 

Edelleen Kannuskoskella kosket kohisevat ja mylly jauhaa. Vesistö halkoo kylää kapeikkoina, järvinä ja virtoina.

 

Kannuskosken kuohuja; Mankin patorännin pituus oli aikoinaan 40 metriä 

 

Ruokokoski, jossa uittoränni oli aikoinaan 72 metriä

 

Väliväylän uitto työllisti uiton viimeisinä vuosina vv. 1952-1964 yhdessä vuorossa työskenneltäessä 18 henkilöä ja kahta vuoroa tehtäessä 32 henkilöä. Koko kylä opettajaa ja räätäliä myöten oli mukana uittotyössä. Mukava oli kokea, että uittoa muisteltiin myös koko kylän voimin. Kannuskosken seuratalolle tuli helteisestä säästä huolimatta noin 100 henkilöä 13.7.2014 muistelemaan Väliväylän uittoja.

 

 

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Timo Joukanen toivotti väen tervetulleeksi. Laulettiin Kymenlaakson laulu ja dia-esityksen myötä heräteltiin muistoja ja keskustelua. Uittoasiantuntijat vasemmalta Teuvo Nikunen, Martta Lakka, Viljam Punkkinen, Matti Saarilaakso, Olavi Sorsa, Erkki Venäläinen ja Timo Rauhala kertoilivat kukin työhistoriaansa ja ajankuvia. Tukkilaiskisat, röllit, pimpsariajat, uittotyön vaaranpaikat ja monet, monet muistot palasivat mieliin. Yleisö eli mukana ja tuli mukaan keskusteluun. Alli Backas oli tullut paikalle Liljendalista saakka.

 

Loppulauluna oli Karjalaisten laulu: Lauluna sen kosket kuohuu, järven aallot loiskuaa. Säveleitä salo huokuu, ikihongat humajaa.

 

Vielä on otva paikoillaan...... Kuvat: Hilkka Mattila

 

 

 

 

 

 

 

 

Kannuskosken kylä sijaitsee kahden kunnan alueella. Virallisesti vain Luumäen puolella oleva osa on Kannuskoskea ja Kouvolan puolella oleva osa Sorsalaa. Kuntien sekä  maakuntien Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson raja kulkee järvessä, tämä puoli on Luumäkeä ja vastaranta Kouvolaa. Kylä on kuitenkin toiminnallisesti yhtenäinen.

                          Kylämaisemaa ilmasta käsin Kuva: Kannuskosken marttojen kokoelmat

Jo 1900-luvun alussa kylässä oli reippaita henkilöitä, jotka avustivat kotkalaista Etelä-Suomi-lehteä. Tässä muutamia uutisia:

Haapapuut käyvät hyvin kaupaksi nykyään Valkealassa Kannuskosken tehtailla, koska kymmeniä hevosia vetelee niitä joka päivä niin sanotun tehtaan varastotarhaan, minne niitä jo onkin kasautunut monen monia suuria läjiä. Tarkoitus lienee noista puista ruveta valmistamaan pahvia, jonninmoista tavaraa tätä ennen on tehty ainoastaan kuusista sanotussa tehtaassa (9.4.1903)

Puolukkalaatikot valmistuttaa haapapuusta Valkealassa Kannuskosken tehtaan insinöörinrouva C Colliander, joka sanottuja marjalajeja välittää suuret määrät Saksaan, missä mainitut marjat käyvät erittäin hyvin kaupaksi sanotunlaisissa laatikoissa, mitkä eivät muuta marjojen maksua. (22.8.1903)

Kotkan sahoja kohti oli matkalla tämän kuun 13 päivänä Valkealassa Kannuskosken tehtaan uittamon (tukkirännin) kautta kulkemassa kaksi oikein vanhan kansan sahapölkkyä, koskapa eivät sopineet kulkemaan veden varassa tuon uittamon läpi, vaan ne piti suuren miesvoiman avustamana vetää alas. Harvoin enää moisia puita saa nähdä.

Sähkövaloa ruvetaan hankkimaan Valkealan Kannuskosken tehtaalle. Siihen tarvittavia alustavia laitoksia on ryhdytty jo valmistelemaan (6.2.1904)

Ensimmäinen sähkölamppu loisteli Kannuskosken tehtaalla Valkealassa tämän kuun 13 päivän illalla ja seuraavana yönä valaisten puuhiomorakennuksen toista kerrosta (18.2.1904)

Hioketehtaalla uusittiin vesiturbiinien ränni ja tämä osa tehdasta seisoi. Ränni uusittiin perusteellisesti ja työtä tehtiin yötä päivää kaarilamppujen valossa. Tehtaan työläiset olivat työllistettyjä tehtaan maatilan töissä. Uusi ränni vuoti uutena ja sitä tilkittiin ulkoa päin. Tehtaalla otettiin myös käyttöön kuorintakentän vanhat kuoret polttoon. (7.9.1905)

Omituinen vahinko sattui tämän kuun 16 päivän iltana Valkealan Kannuskosken tehtaalla työmies Vihtori Lakalle, kun hän silloin pidetystä tilistä saatuaan rahoja noin 400 markkaa papereissa, pani ne pahvien väliin eväskoppaansa, jonka antoi kuuron sisarensa kotiin vietäväksi, missä äitinsä, rahoista mitään aavistamatta, viskasi tavan mukaan tahrautuneet pahvit hellanuuniin palamaan ja siten joutuivat rahatkin liekkien uhriksi (23.6.1906)

Paksuja sahapölkkyjä on tullut tänä kesänä pienempien puiden ohella Valkealan vesireittiä Kannuskosken uittamon kautta, koska niitä töin tuskin on saatu melkoisen avarasta uittosuppilosta läpi mahtumaan. Nuo aarnipetäjät ovat kasvaneet Raja-Karjalan kankailla, josta ne ovat johdetut Saimaan vesistön kautta ja Lappeella olevan Rovontaipaleen ylitse sanottuun vesireittiin solumaan edelleen Kotkan sahoja kohti (2.4.1906)

Lähde: Timo Lehmusen masinistikirje 6/2013

Ruokokosken toinen tehdas Kuva: Kannuskosken marttojen kokoelmat

Vielä on puomi paikoillaan.
Koskessa voimaa on.
Keksi vain joutaa uinumaan
kupeella kallion.
Niin hiljaa, niin hiljaa
menneeseen muistot vie.

Ulkona satoi ja tuuli, mutta sään koleus ei haitannut, kun yli 100 henkilöä löysi istuinpaikkansa Valkealan KaarnaSydän SisustusKahvilassa 17.6.2014.

Saarento-Jokelan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Rinne toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Aikaisempi uittojen muisteluaika ja valokuvanäyttely palasivat mieliin Anja Talo-Lehdon kronikan avulla. Kyläyhdistys on tehnyt hyvää perinteidenkeruutyötä ennenkin.

Hilkka Mattila esitteli 13 kuvan avulla Väliväylää ja Timo Lehmunen kertoi uittokaluston teknisiä yksityiskohtia.
Yleisö oli lähekkäin kuin tukit ruuhka-aikana Käyrälammessa ja tunnelmaa oli, kun Ari Klem tulkitsi upeasti monta kaunista laulua kuten Viimeinen tukkilainen, Väliaikainen, O sole mio jne..

Kaikki istuivat hiiren hiljaa, kun illan sympaattinen juontaja Sakari Viinikainen johdatteli kysymyksillään Heikki Ikosta, Markku Palmua, Matti Erosta, Hannu Parosta ja Eeva Räisästä muistelemaan uittokesiään Väliväylällä. He kaikki olivat olleet uittojen loppuvuosina kesäharjoittelijoita.

Palkan määrän muodostuminen oli edelleen epäselvä. Pyräslisät, ylityöt ja erilaiset tuntipalkat toivat palkanmaksupäivinä yllätyksiä. Pikkupoikana palkkapäivinä laulamalla markkoja ansainnut Markku Palmu ilahdutti meitä pravurillaan "Mimmi ui vain käsipohjaa". Tosin markka jäi nyt saamatta.

Nuoria poikia ihmetytti monta muutakin asiaa. Telakoinnin jälkeen vanhemmat miehet joskus "unohtuivat" rölliin. Loppusiivouksia ei silloin tehty, vaan kesämuistoja huuhdottiin heti kurkusta alas.

Harjunjoella koettiin myös luonnonihmeitä. Joki virtasi vasta- tai myötävirtaan Kymijoen vesitilanteen mukaan.

Eeva Räisäsen työtila Väinölä-laivassa oli pieni ja ahdas ja työmatka joka aamu eripituinen. Laiva ei liikkunut aikataulun mukaan, vaan työpaikka oli aina eri paikassa. Nuoruus ja mukava työyhteisö antoivat voimia ja intoa Väliväylällä harvinaiseen laivaemännän työhön.

Matti Erosella oli mukanaan kamera, jolla hän otti aikoinaan uittokuvia mm. Tukkien matkassa-kirjan kansikuvat.

Kymenlaakson laulu laulettiin seisten koko porukalla.

Myös Väliväylään sopivat sanat:
"sinun koskesi lainehin ylpein yhä uusia arvoja luo
ja lainehes päivässä kylpein, ne lapsilles leivän suo"

Kahvin ääressä vaihdettiin kuulumisia, katseltiin uittokuvia, tavattiin entisiä ja uusia tuttavia.
Väliväylä ja sen uittoaika on vahva yhdistävä kotiseutumuisto.

Heikki Ikonen, Markku Palmu ja Matti Eronen Sakari Viinikaisen jututettavana.

Kuva: Pekka Voutilainen

 

 

Eeva Räisänen , Hannu Paronen ja Sakari Viinikainen

Kuva: Hilkka Mattila

Matti Erosen kamera Kuva: Pekka Voutilainen

Viimeiset tukit Jokelan sillan alla vuonna 1964

Kuva: Esa Mikkola

                                            Silloin kun ennen uitettiin, koskessa kulki puu.
                                           Miehistä voimaa tarvittiin, auttanut kun ei muu.
                                           Niin hiljaa, niin hiljaa elämä illan toi.
                                           Niin hiljaa, niin hiljaa vain Näkin kantele soi.

Uiton muistomerkki valmistui vuonna 2009

Kaunis sää suosi kesän 2014 ensimmäistä uittomuistojen iltaa ja paikalle saapui noin 80 henkilöä.
Jängyn erämiesten maja on erinomainen paikka palata uittoaikoihin, koska sen pihassa on Väliväylän uittojen muistomerkki. Taustalla virtaa Jängynjärvi ja Rutolaan on lyhyt matka.

Juhla alkoi Jaakko Nuppolan puhaltamalla alkufanfaarilla. Kylätoimikunnan puheenjohtaja toivotti osallistujat tervetulleiksi ja sitten lähdettiin kuvien avulla kulkemaan pitkin 116 kilometriä pitkää Valiväylää.

Pieni keskustelu virisi puuttuvasta Väliväylän uittomuseosta ja Rutolan ylivientilaitoksen rakennusten kunnosta. Suomen uittoperinneyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Tidenberg toi tilaisuuteen yhdistyksen terveiset ja muisteli omalta osaltaan uittoaikoja. Tukkien matkassa-kirjan toteutuksessa monin tavoin avustanut Timo Lehmunen kertoi yksityiskohtia uittoajoista.

Jaakko Nuppolan torvi soi kauniisti "Paimentytön-sävelin" ja Paavo Teitto johdatteli uittoveteraaneja kertomaan omia muistojaan. Laivojen Immola ja Ola matkoista sumuisella järvellä, pimpsipojan halkokärräyksestä, miljoonakahvien tarjoiluista ja monesta muusta hilpeyttäkin herättävästä asiasta kuultiin omakohtaisia muistoja.

Karjalaisten laulu kajahti Arvo Laarin aloittamana yhteislauluna ja sitten siirryttiin ulos kahvittelemaan, katselemaan uittokuvia ja vaihtamaan kuulumisia.

Kiitos emännille, esiintyjille ja puheenvuorojen käyttäjille!



Vas. Jouko Suoknuuti, Veikko Anonen, Arvo Laari, Pertti Juvonen ja Rantala

 

Kuusankosken Pilkanmaalla asuva Timo Lehmunen on höyrykone- että höyrylaiva-expertti. Hän on vuosien mittaan koonnut melkoisen tietomäärän Väliväylän uitoista. Timo ei panttaile tietojaan vaan olen  saanut häneltä lukuisia "höyrykirjeitä" ja apua tietojen keräämisessä.
Timo on myös karavaanari ja 23.-25.5.2014 hän toi karavaanariystäviensä ihmeteltäväksi Valkealan Kevättiin omatekoisen höyryaluksensa Kellokallio2:n. Venemessuilla alus keräsi kovasti ihailijoita. Esillä oli myös kuvia Väliväylällä käytössä olleista höyryaluksista.
Minulla on kirjani alusluettelossa 14 höyryalusta. Timolla oli lisäksi mukana kuva Saimaan puolella hinanneesta  Ruttois-höyryvarppaajasta. Se rakennettiin 1891 Varkaudessa. Pituus oli 23,1 x leveys 4,80 x syväys 1,70 m. 52 IHV, compound-kone oli rakennettu Varkaudessa ja höyrykattila myös siellä. Alus toimi Rutolan ylivientilaitoksen linjavarppaajana.
Jätin kirjasta pois myös Rutolassa ja Saimaalla toimineen höyryhinaaja Pankalan. Sen rakennusvuosi ei ole tiedossani. Pituus 12,20 x leveys 3,10 m. Alus oli Kuokkaistenkosken rautaruukin käytössä Pielisellä ja siirtyi vuonna 1904 Ab Pankakosken nimiin, jolloin sitä uudistettiin Lehtoniemen konepajalla. Pankakosken oston yhteydessä alus siirtyi W. Gutzeit & Co:lle vuonna 1909.  Alus upposi Pien-Saimalla 1920-luvulla.
Rutolan uittajat muistelivat tapausta: Elettiin kieltolain aikaa ja Pankalaa oltiin siirtämässä hinaamalla Savonlinnaan. Alus oli sidottu höyryhinaaja Hovinsaaren perään ristikkäisillä kiinnitysköysillä, jolloin sen piti kulkea perässä ilman ohjausta. Pankalan miehistö siirtyi Hovinsaareen naukkailemaan porukalla pirtua. Aamulla huomattiin, että perässä oli vain kiinnitysköydet. Uppoamispaikka jäi arvoitukseksi.
Muita Rutolan alueella kulkeneita höyryaluksia olivat Aino ja Antti. Aino siirtyi vuonna 1909 Ala-Kivijärvelle. Toinen Ala-Kivijärven höyryalus oli Jylle.
Jängynjärven ja  Ylä-Kivijärven alueella kulki höyryvarppaaja Wäinölä, joka siirrettiin v. 1952 höyryhinaaja-Väinölänä Valkealan vesille. Tilalle Ylä-Kivijärvelle tuotiin höyryhinaaja Immola. Pienempiä höyryaluksia olivat Jängyllä Ola ja Risto. Risto oli vuodet 1891-1939 Tirvan alapuolella ja vuodesta 1958 uiton loppuun Jängyllä. Ola dieselöitiin vuonna 1953. Jänkö hinasi Jängynjärvellä vuodet 1891-1923. Sen nimi on nykyisin Koitere.
 Höyryvarppaaja Kyykoski kulki Kannuskosken ja Kyykosken väli vuodet 1909-1921. Sen nimi on nykyisin Möhkö. Höyryvarppaaja Tirva oli väylällä Tirvan yläpuolen vesillä vuodet 1892-1952 ja Sievä Tirvan alapuolella vuodet 1908-1951. Rapu varppasi väliä Auvonen-Koskela vuodet 1893-1955, jonka jälkeen se romutettiin.
Reitin viimeinen höyrylaiva-Lappala veti tukkilauttaa nimikkojärvensä yli vuoteen 1953 saakka.
Todella ainutlaatuisia höyryaluksia koko Suomessa olivat Väliväylän höyryponttoonit eli ns. saksat, röllit tai röllät. Ne nimettiin kulkuvesistönsä mukaisesti eli mm. Myllylampi, Kärenlampi, Uirinjärvi, Jänköjärvi, Jängönsuu, Lakanjärvi, Lakanvirta, Kannusvirta, Kyykoski, Taikinakoski, Kiurinvirta, Karhulanjärvi,, Kärenlampi, Jokela ja Mattilanjoki.

 Alukset kulkivat uittokesien ajan työvesillään vuorokaudet ympäri. Miehistö oli paikkakuntalaisia. Laivan pillin huuto aloitti kesän ja rytmitti muutenkin paikkakunnan elämää.

 

Timo Lehmunen esittelemässä Kellokallio2:sta ja Väliväylän höyryalusten kuvia 24.5.2014

Antti Suursalmi syntyi Luumäellä Salmen kylässä. Nuoruutensa hän vietti Pietarissa, jossa oppi venäjän kielen. Sen johdosta häntä alettiin kutsua Luumäellä Ryssä-Antiksi.
Talvisin hän toimi kulkukauppiaana. Antti puhui ja nauroi paljon. Kauppamatkat kylästä kylään hän kulki jalkaisin. Laukussa oli mukana kaikenlaista pientä rihkamaa kuten peilejä, kampoja, nappeja, neppareita, neuloja, naskaleita, ompelulankoja, kantti-, ja kuminauhoja yms. Tervehtiessään Antti nauroi ja nosti korkealle karvahattuaan. Kaupanteon ohessa hän tanssi ripaskaa ja näytti miten norjasti lapikas nousi kannikkaan.
Antti tunnettiin laajalti Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, erityisesti Viipurissa hänellä oli paljon ystäviä. Luumäen ulkopuolella häntä kutsuttiin Salmen Antiksi.
Keväisin Antti oli mukana jokiuitoissa. Vielä 1940-luvulla hän toimi työnjohtajana Naistenjoella.
Kesät Antti vietti kalastaen. Taloista hän vuokrasi kaloja vastaan veneen, onki ja uistin hänellä oli omasta takaa.
Kerran kauniina kesäpäivänä Antti oli kalassa Ala-Kivijärvellä. Laiva varppasi tukkilauttaa onkipaikan ohi. Antti oli laivamiesten hyvä tuttu, joten hänet huudettiin laivaan kahville.
Laivamiehet tiesivät, että Antti oli vahvan kahvin ystävä ja kahvin juotuaan hän pierrä paukautteli. He päättivät keittää oikein vahvan sikurikahvin testatakseen vaikuttaako se hänen vatsansa toimintaan. Kepposten tekeminen oli uittomiesten ainainen huvi.
Sikuria käytettiin kahvin jatkeena etupäässä taloudellisista syistä. Jo pienikin sikuripala kahvijauheen mukana antoi kahville tumman värin. Se ei parantanut kahvin makua, vaan sikurin käytöllä haluttiin säästää kallista kahvia.
Sikuria myytiin pyöreissä, tummansinisellä paperilla päällystetyissä topeissa, joiden pituus oli noin 20 cm ja halkaisija noin 4 senttiä.
Laivamies pilkkoi isoon laivakahvipannuun kokonaisen topan sikuria ja toisella topalla sekoitteli seosta. Kahvijauhoja ei pannuun laitettu lainkaan.
Koska sää oli hyvä, koko laivamiehistö tuli seuraamaan Antin kahvitusta. Antti kohteliaana miehenä pyyteli heitä samaan kahvipöytään kanssaan, mutta miehet selittivät yhteen ääneen, että laivalla on sellainen tapa, että vieras juo ensin ja miehistö sitten kun ehtii. Heti ensimmäisen ryypyn jälkeen Antti meni hiljaiseksi, mutta joi koko ison mukillisen loppuun. Viimeisen kulauksen jälkeen hän sanoi "Ettepäs järkiään laittaneet vielä toista paketillista tuohon pannuun".
Hiukan laivamiehet pettyivät, kun Antti pystyi juomaan koko mukillisen sikurikahvia, eikä kuultu mitään erikoisempia paukahduksiakaan.
Anttia kahviteltiin joskus  1930-luvulla. Tarinan kuulin Pertti Saareksilta, joka oli kuulut sen Jylle-laivan laivamiehiltä.

Antin venäjän kielen taito oli tarpeen, kun jatkosodan aikana alueella oli sotavankeja.

Väliväylä on Gutzeit-yhtiön aikoinaan antama nimi Luumäen-Valkealan tukkien uittoreitille ja nimi vakiintui yleiseen käyttöön. Peruskartoissa sitä ei ole, mutta melojat ovat nimen ottaneet käyttöönsä.
Reitti alkaa useista Vuoksenvirran vesistön rajalla sijaitsevista pienistä järvistä, lammista ja puroista, jotka purkavat vetensä Luumäen ja Lemin pitäjissä  Kouvolan-Viipurin radan pohjoispuolella olevaan laajaan Ylä-Kivijärveen.

Mitä vesistöjä väylään kuuluu? Lukuisia!  Käytössä on myös lukuisia nimiversioita, joten täysin oikeista nimistä en rupea lyömään vetoa. Luettelen tässä niitä sen mukaan, kun fil.tohtori ja Suomen tie- ja vesirakennusten ylihallituksen hydrografisen toimiston johtaja Edv. Blomqvist niitä nimitteli vuonna 1911 teoksessaan Lisiä Suomen hydrografiaan. Niitä vesistöjä, joita ei kirjaan sisälly, nimittelen useimmiten kuulemillani nimillä.
Järvet: Jängynjärvi, Ylä- ja Ala-Kivijärvi, Lakanjärvi, Ruokojärvi, Immosenjärvi, Alusjärvi, Tirvajärvi, Tarhajärvi, Rapojärvi, Haukkajärvi, Karhulanjärvi, ja Lappalanjärvi.
Joet ja virrat: Huopaisenvirta, Vuonteenvirta, Lakanvirta, Kannusvirta, Niskavirta, Suurosenvirta, Vääntäjänvirta, Kiurinvirta, Mankinvirta, Auvosenvirta, Kepsunvirta, Miettulanvirta, Käyräjoki, Jokelanjoki ja Harjunjoki.
Varsinaisen uittoreitin ulkopuolella Rutolassa käytettiin uittoon Myllylampea ja Kärenlampea ja väylän loppupäässä tukkeja uitettiin Käyrälammessa.
Koskia oli paljon. Jonkinlainen putouskorkeus oli Lakan-, Hakorisun-, Ruoko.- Kannus-, Kyy-, Sauna-, Koivu-, Taikina-, Ruuna-, Paju-, Auvosen-, Koskelan-, Jyrään-, Immosen-, Paas- ja Jokelan myllykoskissa.

Gutzeit- (myöh. Enso-Gutzeit) yhtiö kuljetti väylää pitkin tukkeja vuosina 1890-1964
Tänä vuonna tulee kesäkuussa 50-vuotta uittojen päättymisestä ja heinäkuussa 124 vuotta niiden aloittamisesta.

Olen viimeisten vuosien aikana kuullut monia tarinoita Väliväylän uittoajoista. Kirjoittelen niistä tässä blogissa. Tule mukaan uittojen aikaan!