Uiton muistomerkki valmistui vuonna 2009

Kaunis sää suosi kesän 2014 ensimmäistä uittomuistojen iltaa ja paikalle saapui noin 80 henkilöä.
Jängyn erämiesten maja on erinomainen paikka palata uittoaikoihin, koska sen pihassa on Väliväylän uittojen muistomerkki. Taustalla virtaa Jängynjärvi ja Rutolaan on lyhyt matka.

Juhla alkoi Jaakko Nuppolan puhaltamalla alkufanfaarilla. Kylätoimikunnan puheenjohtaja toivotti osallistujat tervetulleiksi ja sitten lähdettiin kuvien avulla kulkemaan pitkin 116 kilometriä pitkää Valiväylää.

Pieni keskustelu virisi puuttuvasta Väliväylän uittomuseosta ja Rutolan ylivientilaitoksen rakennusten kunnosta. Suomen uittoperinneyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Tidenberg toi tilaisuuteen yhdistyksen terveiset ja muisteli omalta osaltaan uittoaikoja. Tukkien matkassa-kirjan toteutuksessa monin tavoin avustanut Timo Lehmunen kertoi yksityiskohtia uittoajoista.

Jaakko Nuppolan torvi soi kauniisti "Paimentytön-sävelin" ja Paavo Teitto johdatteli uittoveteraaneja kertomaan omia muistojaan. Laivojen Immola ja Ola matkoista sumuisella järvellä, pimpsipojan halkokärräyksestä, miljoonakahvien tarjoiluista ja monesta muusta hilpeyttäkin herättävästä asiasta kuultiin omakohtaisia muistoja.

Karjalaisten laulu kajahti Arvo Laarin aloittamana yhteislauluna ja sitten siirryttiin ulos kahvittelemaan, katselemaan uittokuvia ja vaihtamaan kuulumisia.

Kiitos emännille, esiintyjille ja puheenvuorojen käyttäjille!



Vas. Jouko Suoknuuti, Veikko Anonen, Arvo Laari, Pertti Juvonen ja Rantala

 

Kuusankosken Pilkanmaalla asuva Timo Lehmunen on höyrykone- että höyrylaiva-expertti. Hän on vuosien mittaan koonnut melkoisen tietomäärän Väliväylän uitoista. Timo ei panttaile tietojaan vaan olen  saanut häneltä lukuisia "höyrykirjeitä" ja apua tietojen keräämisessä.
Timo on myös karavaanari ja 23.-25.5.2014 hän toi karavaanariystäviensä ihmeteltäväksi Valkealan Kevättiin omatekoisen höyryaluksensa Kellokallio2:n. Venemessuilla alus keräsi kovasti ihailijoita. Esillä oli myös kuvia Väliväylällä käytössä olleista höyryaluksista.
Minulla on kirjani alusluettelossa 14 höyryalusta. Timolla oli lisäksi mukana kuva Saimaan puolella hinanneesta  Ruttois-höyryvarppaajasta. Se rakennettiin 1891 Varkaudessa. Pituus oli 23,1 x leveys 4,80 x syväys 1,70 m. 52 IHV, compound-kone oli rakennettu Varkaudessa ja höyrykattila myös siellä. Alus toimi Rutolan ylivientilaitoksen linjavarppaajana.
Jätin kirjasta pois myös Rutolassa ja Saimaalla toimineen höyryhinaaja Pankalan. Sen rakennusvuosi ei ole tiedossani. Pituus 12,20 x leveys 3,10 m. Alus oli Kuokkaistenkosken rautaruukin käytössä Pielisellä ja siirtyi vuonna 1904 Ab Pankakosken nimiin, jolloin sitä uudistettiin Lehtoniemen konepajalla. Pankakosken oston yhteydessä alus siirtyi W. Gutzeit & Co:lle vuonna 1909.  Alus upposi Pien-Saimalla 1920-luvulla.
Rutolan uittajat muistelivat tapausta: Elettiin kieltolain aikaa ja Pankalaa oltiin siirtämässä hinaamalla Savonlinnaan. Alus oli sidottu höyryhinaaja Hovinsaaren perään ristikkäisillä kiinnitysköysillä, jolloin sen piti kulkea perässä ilman ohjausta. Pankalan miehistö siirtyi Hovinsaareen naukkailemaan porukalla pirtua. Aamulla huomattiin, että perässä oli vain kiinnitysköydet. Uppoamispaikka jäi arvoitukseksi.
Muita Rutolan alueella kulkeneita höyryaluksia olivat Aino ja Antti. Aino siirtyi vuonna 1909 Ala-Kivijärvelle. Toinen Ala-Kivijärven höyryalus oli Jylle.
Jängynjärven ja  Ylä-Kivijärven alueella kulki höyryvarppaaja Wäinölä, joka siirrettiin v. 1952 höyryhinaaja-Väinölänä Valkealan vesille. Tilalle Ylä-Kivijärvelle tuotiin höyryhinaaja Immola. Pienempiä höyryaluksia olivat Jängyllä Ola ja Risto. Risto oli vuodet 1891-1939 Tirvan alapuolella ja vuodesta 1958 uiton loppuun Jängyllä. Ola dieselöitiin vuonna 1953. Jänkö hinasi Jängynjärvellä vuodet 1891-1923. Sen nimi on nykyisin Koitere.
 Höyryvarppaaja Kyykoski kulki Kannuskosken ja Kyykosken väli vuodet 1909-1921. Sen nimi on nykyisin Möhkö. Höyryvarppaaja Tirva oli väylällä Tirvan yläpuolen vesillä vuodet 1892-1952 ja Sievä Tirvan alapuolella vuodet 1908-1951. Rapu varppasi väliä Auvonen-Koskela vuodet 1893-1955, jonka jälkeen se romutettiin.
Reitin viimeinen höyrylaiva-Lappala veti tukkilauttaa nimikkojärvensä yli vuoteen 1953 saakka.
Todella ainutlaatuisia höyryaluksia koko Suomessa olivat Väliväylän höyryponttoonit eli ns. saksat, röllit tai röllät. Ne nimettiin kulkuvesistönsä mukaisesti eli mm. Myllylampi, Kärenlampi, Uirinjärvi, Jänköjärvi, Jängönsuu, Lakanjärvi, Lakanvirta, Kannusvirta, Kyykoski, Taikinakoski, Kiurinvirta, Karhulanjärvi,, Kärenlampi, Jokela ja Mattilanjoki.

 Alukset kulkivat uittokesien ajan työvesillään vuorokaudet ympäri. Miehistö oli paikkakuntalaisia. Laivan pillin huuto aloitti kesän ja rytmitti muutenkin paikkakunnan elämää.

 

Timo Lehmunen esittelemässä Kellokallio2:sta ja Väliväylän höyryalusten kuvia 24.5.2014

Antti Suursalmi syntyi Luumäellä Salmen kylässä. Nuoruutensa hän vietti Pietarissa, jossa oppi venäjän kielen. Sen johdosta häntä alettiin kutsua Luumäellä Ryssä-Antiksi.
Talvisin hän toimi kulkukauppiaana. Antti puhui ja nauroi paljon. Kauppamatkat kylästä kylään hän kulki jalkaisin. Laukussa oli mukana kaikenlaista pientä rihkamaa kuten peilejä, kampoja, nappeja, neppareita, neuloja, naskaleita, ompelulankoja, kantti-, ja kuminauhoja yms. Tervehtiessään Antti nauroi ja nosti korkealle karvahattuaan. Kaupanteon ohessa hän tanssi ripaskaa ja näytti miten norjasti lapikas nousi kannikkaan.
Antti tunnettiin laajalti Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, erityisesti Viipurissa hänellä oli paljon ystäviä. Luumäen ulkopuolella häntä kutsuttiin Salmen Antiksi.
Keväisin Antti oli mukana jokiuitoissa. Vielä 1940-luvulla hän toimi työnjohtajana Naistenjoella.
Kesät Antti vietti kalastaen. Taloista hän vuokrasi kaloja vastaan veneen, onki ja uistin hänellä oli omasta takaa.
Kerran kauniina kesäpäivänä Antti oli kalassa Ala-Kivijärvellä. Laiva varppasi tukkilauttaa onkipaikan ohi. Antti oli laivamiesten hyvä tuttu, joten hänet huudettiin laivaan kahville.
Laivamiehet tiesivät, että Antti oli vahvan kahvin ystävä ja kahvin juotuaan hän pierrä paukautteli. He päättivät keittää oikein vahvan sikurikahvin testatakseen vaikuttaako se hänen vatsansa toimintaan. Kepposten tekeminen oli uittomiesten ainainen huvi.
Sikuria käytettiin kahvin jatkeena etupäässä taloudellisista syistä. Jo pienikin sikuripala kahvijauheen mukana antoi kahville tumman värin. Se ei parantanut kahvin makua, vaan sikurin käytöllä haluttiin säästää kallista kahvia.
Sikuria myytiin pyöreissä, tummansinisellä paperilla päällystetyissä topeissa, joiden pituus oli noin 20 cm ja halkaisija noin 4 senttiä.
Laivamies pilkkoi isoon laivakahvipannuun kokonaisen topan sikuria ja toisella topalla sekoitteli seosta. Kahvijauhoja ei pannuun laitettu lainkaan.
Koska sää oli hyvä, koko laivamiehistö tuli seuraamaan Antin kahvitusta. Antti kohteliaana miehenä pyyteli heitä samaan kahvipöytään kanssaan, mutta miehet selittivät yhteen ääneen, että laivalla on sellainen tapa, että vieras juo ensin ja miehistö sitten kun ehtii. Heti ensimmäisen ryypyn jälkeen Antti meni hiljaiseksi, mutta joi koko ison mukillisen loppuun. Viimeisen kulauksen jälkeen hän sanoi "Ettepäs järkiään laittaneet vielä toista paketillista tuohon pannuun".
Hiukan laivamiehet pettyivät, kun Antti pystyi juomaan koko mukillisen sikurikahvia, eikä kuultu mitään erikoisempia paukahduksiakaan.
Anttia kahviteltiin joskus  1930-luvulla. Tarinan kuulin Pertti Saareksilta, joka oli kuulut sen Jylle-laivan laivamiehiltä.

Antin venäjän kielen taito oli tarpeen, kun jatkosodan aikana alueella oli sotavankeja.